Luottomeikit – näitä M.a.c:n & Urban Decayn meikkejä rakastan

Omat luottomeikit. M.a.c :n Face and Body Foundation -meikkivoide ja Pro Longwear Concealer -peiteväri ovat ehdottomia lempimeikkejäni. Niistä löytää luonnollisen, itselleen sopivan sävyn, ne kestää ja riittää todella pitkään.

Itselleni on nykyään lähes pakollista tehdä uudesta houkuttelevasta ja mahdollisesta kosmetiikkahankinnasta kunnon taustatutkimus ennen lopullisen ostopäätöksen tekemistä. Haluan varmistaa, että tiedän mitä tuotteelta voi oikeasti odottaa ja miten sitä tulee käyttää parhaimman lopputuloksen saamiseksi. Näin vältyn suurilta määriltä hutiostoksia ja pystyn käyttämään kosmetiikkarahani laadukkaisiin sekä varmasti käyttöön tuleviin tuotteisiin. Näin olen löytänyt itselleni omat luottomeikit.

M.a.c meikkivoide ja peiteväri

Omat luottomeikit ovat pysyneet mukanani jo useamman vuoden ajan ja on yllättävän helpottavaa, kun esimerkiksi meikkivoiteen loppuessa tietää tarkalleen, minne suuntaa meikkiostoksille. Mulla on oikeastaan kaksi meikkituotetta, joita voisin kutsua jopa superluottomeikeiksi. Niiden saapuessa elämääni en ole edes harkinnut hairahtavani muiden suuntaan. Tämä kaksikko tulee M.a.c:iltä ja kyseessä ovat Face And Body Foundation  (sävyssä C1) sekä Pro Longwear Concealer (sävyssä NC15).

Niin meikkivoiteessa kuin peitevärissäkin minulle tärkeitä ominaisuuksia ovat luonnollinen peittävyys, kestävyys sekä mahdollisuus löytää varmasti itselleni sopiva sävy. Näiden yllämainittujen tuotteiden myötä tärkeiden ominaisuuksien listalle on päätynyt myös riittoisuus. Face And Body Foundation sekä Pro Longwear Concealer riittävät molemmat uskomattoman pitkään, joten senkin puolesta ne ovat täysin hintansa arvoisia.

Tuota meikkivoidetta on mahdollisuus ostaa kahdessa eri koossa, 50ml ja 120ml pulloissa. Itse olen ehdottomasti valinnut tuon suuremman koon, sillä se tulee suhteessa järjettömästi halvemmaksi. Siitä riittää älyttömän pitkäksi aikaa, joten pelon meikkivoiteen loppumisesta voi heittää nurkkaan hyväksi aikaa! Itselläni tuo 120ml pullo on kestänyt lähes päivittäisessä käytössä puolitoista vuotta. Pullossa säilyvyys-/käyttöajaksi on suositeltu kahta vuotta, joten sitä todellakin voi käyttää huoletta kuukaudesta toiseen.

Omat luottomeikit. Urban Decayn Naked ja Naked Basics paletit ovat ehdottomia lemppariluomivärejäni. Ne ovat päässeet suosikkieni joukkoon loistavalla kestävyydellä ja riittoisuudella. Niissä on myös uskomattoman kauniit ja luonnolliset sävyt.

Urban Decay luomivärit

Toinen kaksikko, joista on muodostunut myös ehdottomia lemppareitani, löytyvät paljon hehkutettujen Urban Decayn luomiväripalettien joukosta. Jos mun kukkarossa olisi tällä hetkellä kivasti ylimääräistä, voisin sijoittaa esimerkiksi jokaiseen kyseisen merkin luomiväripalettiin. Tällä hetkellä itselläni ovat käytössä Naked – ja Naked Basics paletit. Molemmista ne ensimmäiset versiot. Itse olen tilannut palettini aikoinaan ulkomailta, mutta nykyäänhän näitä ihanuuksia löytää niin Sokokselta kuin Stockmanniltakin.

Kuten M.a.c:n meikit, myös Urban Decayn meikit ovat päätyneet suosikeiksini kestävyyden ja riittoisuuden takia. Ja onhan noissa Urban Decayn luomiväreissä aivan uskomattoman kauniit ja luonnolliset sävyt. Sitä ei voi kukaan kiistää!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *