Toimiva ja tyylikäs

granit-vaaterekki

Olen nyt asunut muutaman viikon veljeni kanssa. Yhteiselomme on toiminut oikein loistavasti. Yhtä loistavasti, miten meidän vaatteetkin sopii väreiltään samaan vaaterekkiin roikkumaan.

Vaatesäilytyksen kanssa tuli kyllä pieniä odottamattomia ongelmia. Veljeni sai siis vallata itselleen tuon erillisen huoneen, joka oli aiemmin makuuhuone. Siellä huoneessa olivat myös aiemmin mun vaatteeni niille tarkoitetussa vaatekaappijärjestelmässä. En kuitenkaan halunnut jättää vaatteitani veljeni huoneeseen, joten jotain oli keksittävä.

Meillä on monen asian suhteen onneksi sama maku!

Oli oikeastaan meidän yhteinen päätös, että tänne ostetaan Granitin pitkä putkimainen vaatetanko. Olimme ihaileet kyseistä tankoa usempaan otteeseen jo aiemmin Granitissa, vaikka emme tienneet yhteen muutosta mitään. Meillä on monen asian suhteen onneksi sama maku!

Granitin vaaterekillä saatiinkin yksi osa mun vaatteiden säilytysongelmasta hoidettua. Siihen sain ripustettua mun mustat pitkät kaavut, joita en halua säilyttää missään hyllyillä rypistymässä. Ei ne muuten oikeasti ole kyllä kaapuja, ne on ihan kauniita mekkoja. Jostain syystä mun katse vain kiinnittyy aina mustiin mekkoihin. Mekkoihin, jotka on myös aika isoja. Mutta ihania.

granit-vaaterekkigranit-vaaterekki

Seuraavat vaatesäilytysongelmat ovatkin sitten vielä ratkaisematta. Noiden kaapujen lisäksi omistan myös muutamia ihan normaalinkin kokosia vaatteita. Paitoja, hameita ja housuja. Omistan runsaasti myös sukkahousuja. Alusvaatteet ja sukatkin olisi kiva säilyttää jossakin siten, että löytäisi aina etsimänsä.

Poissa silmistä, poissa mielestä!

Tällä hetkellä kaikki edellä luettelemieni vaatekappaleiden edustajat ovat yhdessä isossa kasassa eteisen komerossa. Kyllä, siellä komerossa on hyllyt, mutta ne on niin vaikeasti saavutettavissa, että sieltä ei kyllä kukaan löytäisi tarvitsemaansa. Komero on myös pilkkopimeä ja lähes kaikki vaatteeni ovat mustia. Tähän mennessä olen metsästänyt kasasta oikeaa vaatekappaletta muistelemalla ja tunnustelemalla kunkin vaatteen materiaaleja. Yksi hyvä tapa on myös vetää kaikki vaatteet keskelle eteisen lattiaa pukeutumisen ajaksi. Kun homma on hoidettu, otetaan koko vaatekasa syliin, heitetään se komeroon ja pistetään äkkiä ovi kiinni perässä. Poissa silmistä, poissa mielestä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ehkä rakennan eteisen komeroon toimivammat hyllyt tai sitten kehittelen jotakin aivan muuta! Onneksi tuo ihana vaatetanko suoriutuu tehtävästään täydellisesti ja löydän helposti rypyttömät lempparimekkoni. Se on osoittautunut uskomattoman toimivaksi ratkaisuksi, ja mitä parasta, se myös näyttä todella tyylikkäältä!

Henkareina meillä on käytössä Granitista ostetut, ihanan sirot rautalankahenkarit.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *